Heidi Meriläinen: Miten Jeesus kohtaa meitä ihmisiä?

Hyvän toivon kappeli

Kuka sinua kutsuu?

On kiireinen päivä. Minulla on tuhat ja yksi asiaa, jotka pitää hoitaa ja toiset mokomat mielessäsi sekoittamassa pakkaa. Kummassakin kädessä on raskas kassi täynnä uusia tehtäviä. Viuhdon kadulla eteenpäin, on sekava ja epävarma olo. Ehdinkö seuraavaan paikkaan ajoissa? Huomaako kukaan tuota reikää sukkahousuissa? Muistinko ottaa kaiken mukaan? Käännyn kadunkulmasta toiseen ja tuuli lennättää suuni ja silmäni täyteen pitkiä hiuksiani. Koitan kädet täynnä kasseja repiä hiuksia kasvoiltani ja nähdä eteeni. Yksi kasseistani lipeää kädestäni ja läsähtää vesilätäkköön. Siinä hetkessä se tuntuu pieneltä maailmanlopulta, pala nousee kurkkuun... Ei tästä tule mitään... Sitten yhtäkkiä kuulen nimeni jostain. Joku kutsuu minua. Tunnistan äänen, se leikkaa kaiken yli. En osaa ehkä sanoa heti kenelle se kuuluu, mutta tuttu se on. Käännyn vaistomaisesti äänen suuntaan, näen tutut kasvot, pysähdyn ja huokaan. Hetkessä unohdan kiireen ja ahdistuksen. Sekava olo väistyy ja yhtäkkiä, siinä hetkessä kaikki on selvää.

Tänään vietetään 2.pääsiäispäivää ja päivän evankeliumi on Matteuksen evankeliumista. Siinä kerrotaan Magdalan Mariasta ja siitä toisesta Mariasta, jotka lähtevät Jeesuksen tyhjältä haudalta yhtä aikaa peloissaan ja riemuissaan viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille. Tapahtumiin tulee kuitenkin yllätyskäänne. Jeesus tuleekin naisia tiellä vastaan ja tervehtii heitä.

Matteuksen evankeliumi ei ole ainoa, joka kuvaa Jeesuksen ylösnousemuksen todistajina useita naisia. Luukkaan ja Markuksen mukaan haudalla oli enemmänkin porukkaa. Luukas kertoo, että haudalla oli muiden lisäksi ainakin Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria. Markuksen mukaan taas Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome todistivat tyhjän haudan ihmettä.

Johanneksen evankeliumi tekee tähän poikkeuksen. Se kertoo kuinka ainoastaan Magdalan Maria tapasi Jeesuksen puutarhahaudalla ja sen mitä kohtaamisen aikana tapahtui.

Luenkin teille nyt Johanneksen evankeliumin luvusta 20 nuo jakeet 11–18, jotka valaisevat tapahtumia:

Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: ”Mitä itket, nainen?” Hän vastasi: ”Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.” Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?” Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: ”Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Maria.” Maria kääntyi ja sanoi: ”Rabbuuni!” - se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. Jeesus sanoi: ”Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.”
Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: ”Minä olen nähnyt Herran!” Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut.

Maria oli alkuun siis yksin, sekaisin surusta. Hän itki ja oli niin hädissään, ettei tunnistanut edes Jeesusta, kun tämä kysyy, miksi Maria itkee ja ketä Maria etsii. Vasta kun Jeesus kutsui Mariaa nimeltä, kävi Marialle samoin kuin minulle kadulla. Hän tunnisti äänen, pysähtyi ja kaikki olikin yhtäkkiä selvää.

Vai oliko? Jeesushan oli kuollut. Hänen ruumiinsa oli nostettu ristiltä, kääritty liinoihin ja laskettu hautaan. Nyt hauta oli tyhjä ja Jeesus seisoi Marian edessä. Mistään mätänemisprosessissa olevasta ruumista ei nyt ollut kyse, koska Maria yritti vaistomaisesti koskea rakasta opettajaansa. Jeesuksen täytyi todellakin näyttää olevan täynnä elämää. Jeesuksen kuolemaa sekavana surrut Maria oli varmasti helpottunut.

Jeesus ei kuitenkaan antanut koskea itseensä. Hän oli kuollut ja ylösnoussut, mutta ei vielä taivaasenastunut, kuten hän Marialle kertoi. Jeesus ei ollut enää maailmassa muttei vielä taivaassakaan, joten hänen olomuotonsa oli jollain tapaa muuttunut. Jeesus oli riisuttuna vanhasta hahmostaan eli hän ei ollut enää se, joka oli ennen kuolemaansa. Välitila, jonka keskeltä Jeesus ilmestyy Marialle, oli herkkä. Koskea ei saanut.

Kaikki oli kuitenkin Marialle selvää. ”Minä olen nähnyt Herran!” Marialle riittää, että hän näkee ja kuulee.

Olemme viime aikoina oppineet kipeälläkin tavalla sitä, miten näkemisen tai kuulemisen olisi riitettävä. Minulla on ollut siinä kylläkin haasteita jo vuosia…

Minusta tuntuu, että elämä ajaa minut kiirehtimään, kädet täynnä, tehokkaasti kohti seuraavaa pistettä, vaikka itku kurkussa. Ajattelen, että vielä tämä etappi ja sitten olen parempi ja sitten olen maalissa. Kunnes maaliviivalta näkyy jälleen maali ja pala nousee kurkkuuni. Uskon Jeesuksen katsovan silloin minuun kysyen, mitä sinä itket?

Mutta minä en kuule sitä. Minä kuulen vain sen, että juoksin väärin. Käsiini olisi vielä mahtunut. Olisin voinut olla tehokkaampi. Alan seurata uusia ohjeita. Kuuntelen uusia opettajia ja neuvoja. Uusia kyseenalaistuksia ja uusia suosituksia. Jälleen pala nousee kurkkuun, mutta oikean tavan ja tien etsintä jatkuu, samaan aikaan, kun Jeesus kääntyy puoleeni kysyen, ketä sinä etsit?

Onneksi Jeesus ymmärtää minua, pientä ihmistä niin kokonaisvaltaisesti, että Hän on minut lunastanut ja nimeltä kutsunut. Ja kun tunnen kuinka minut, niin kuin sinutkin, nimeltä kutsutaan, niin kaikki selkenee. Rabbuuni, ainoa oikea opettajani. Siinähän Jeesus on, ihan siinä takana, kutsuen nimeltä, kutsuen ainoalle oikealle tielle.

Sen tien perustavanlaatuiset säännöt ja vaatimukset eivät muutu eivätkä ne ole suuria. Me riitämme. Ilman kiirettä, tyhjin käsin, rikkinäisin sukkahousuin ja sieluin, omana itsenämme. Perussääntönä on rakastaa itseään niin kuin lähimmäistään. On siis muistettava itsensä silloinkin, kun lähtee uudelleen juoksuun, koska eihän sitä antaisi ystävänkään väsähtää matkalla maaliin.

Luottaa voi myös siihen, että loppujen lopuksi on vain yksi maali, paikka, jonne pääsemme jonakin päivänä kaikki yhdessä ihmettelemään ihmettä. Kuolemalla voitettua kuolemaa.

Jeesus kohtaa meidät kuten minut kohdattiin kadulla. Tai kuten Hän kohtasi Marian haudalla. Jeesus kohtaa meidät suurimman surumme ja pahimman hätämmekin keskellä kertoen, että Hän kulkee kanssamme ja tuntee tuskamme. Kun me onnistumme ja kun me iloitsemme, Hän riemuitsee kanssamme ymmärtäen kuinka ihanaa elämä voikaan olla.

Sanotaan, että loppujen lopuksi ihminen on aina yksin, itsensä kanssa. En ole koskaan pitänyt tuosta sanonnasta. Nyt ymmärrän miksi. Kristittynä, en ole koskaan yksin. Minun ei tarvitse olla.

Kyse on vain siitä, kuuntelenko, kuka minulle puhuu ja kuka minua kutsuu.